Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta käyttää maitoa

04.04.2019

Suomalaisten maidon käyttöuseus on hieman harventunut, mutta maitoa ei lainkaan käyttäjien osuus ei ole kasvanut kymmenen vuoden aikana. Samalla jogurtin, viilin ja rahkan käyttöuseus on kasvanut. Tiedot selviävät tuoreesta Maidon käyttö 2019 -tutkimuksesta.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta käyttää maitoa ainakin joskus. Päivittäin tai useana päivänä viikossa maito kuuluu 67 prosentin ruokalistalle. Ahkerimpia maidonkäyttäjiä ovat 30‒39-vuotiaat miehet, joista 79 % käyttää maitoa tavalla tai toisella päivittäin tai useana päivänä viikossa. Seuraavaksi maidon käytön useudessa tulevat 40-49-vuotiaat miehet ja naiset, joista 72 % ja 71 % käyttää maitoa päivittäin tai useana päivänä viikossa. Kaikkein harvimmin maitoa käyttäviä ovat 60‒69-vuotiaat miehet ja naiset, joista 60 % ja 63 % käyttää maitoa päivittäin tai useana päivänä viikossa.

Asuinpaikka ja elämäntilanne vaikuttavat maidon käyttöön: Pääkaupunkiseudulla maitoa käytetään hieman harvemmin kuin muualla maassa. Lapsiperheet käyttävät maitoa useammin kuin lapsettomat ja erityisesti yksin asuvat. Vauva- ja taaperoikäisten perheissä maitoa käyttää päivittäin tai useana päivänä viikossa 80 %.

Käyttö on monipuolista

Kaksi kolmesta käyttää maitoa leipomisessa ja ruuanlaitossa, lähes yhtä moni kahvissa tai teessä, kolme viidestä juomana ja reilu puolet puuron ja murojen kanssa. Lisäksi maitoa käytetään smoothieissa ja palautusjuomana. Tärkeimmät maidon käyttösyyt ovat tottumus, maidon hyvä maku ja kalsiumin saanti. Miesten vastauksissa korostuu maku ja naisten vastauksissa kalsiumin saanti.

Hapanmaitovalmisteet suosiossa

Jogurttia, viiliä ja rahkaa käytetään hieman harvemmin kuin maitoa, mutta ei-käyttäjien osuus on pienempi kuin maidolla. Päivittäin tai useana päivänä viikossa näitä tuotteita käyttää 54 % suomalaisista, ei lainkaan 5 %.

Jogurtti, viili ja rahka ovat erityisesti 60‒69-vuotiaiden naisten mieleen. Heistä 63 % käyttää niitä päivittäin tai useana päivänä viikossa. Ylipäätään naiset käyttävät jogurttia, viiliä tai rahkaa useammin kuin miehet: päivittäin tai useana päivänä viikossa niitä käyttää 58 % naisista ja 51 % miehistä.

Kuva: Päivän maitoannoksetSuomalaiset ravitsemussuositukset suosittelevat rasvattomia ja vähärasvaisia nestemäisiä maitovalmisteita 5 dl ja pari viipaletta juustoa päivässä.

Lähde:
Maidon käyttö 2019. Kantar TNS Agri Oy. Tutkimukseen osallistui 1082 18‒74 -vuotiasta suomalaista, joista noin puolet oli naisia ja puolet miehiä. Tutkimus toteutettiin internet-avusteisella kanavalla 8.-13.3.2019.

Lisätietoja:

Maito ja Terveys ry, ravitsemusasiantuntija ja viestintäpäällikkö Katariina Lallukka, puh. 0400 566 202 tai katariina.lallukka(at)maitojaterveys.fi