Mitä evääksi kesäretkelle?

04.07.2019

Kesä on jo pitkällä, mutta vielä pitäisi keksiä tekemistä. Koululaisilla aika voi käydä pitkäksi. Mikä neuvoksi?

– Lasten kanssa parasta kesäpuuhaa on paikalliseen luontoon tutustuminen ja kävelyretket metsässä tai saaristossa, vinkkaa tuore maidon ja ravitsemuksen asiantuntija Tiina Sirkjärvi Maito ja Terveys ry:stä.

– Kun ottaa eväät mukaan, kivan retken ainekset ovat kasassa.

Kesä on tuoreiden kasvisten, marjojen ja hedelmien kulta-aikaa. Lyhyille retkille ne ovat sellaisenaan riittävät. Kurkku on erinomainen kesäretkieväs. Laita puoliksi ja nauti suoraan kädestä. Muita käteviä vihanneksia ja hedelmiä retkille ovat valmiiksi kuoritut porkkanat, mansikat ja viipaloitu vesimeloni.

– Pidemmille retkille tarvitaan tukevampaa evästä, Tiina muistuttaa.

– Juotava ja lusikoitava jogurtti pysyy kylmälaukussa kylmäkallen tai viimevuotisten pakastemarjojen kanssa kätevästi viileänä. Esimerkiksi valmiiksi keitetyt kananmunat tuovat myös kivaa vaihtelua eväskylmäkassiin.

Kesän retket ovat kivan tekemisen lisäksi mitä parhainta arkiliikuntaa: uintireissut, pyöräily, potkulautailu, museot, kävelyretket, metsäretket, mitä vaan mieleen juolahtaa.

Tiinan oma kesä sujuu työn ohessa myös omien lasten kanssa puuhastellen ja liikuntaharrastusten parissa. Hän vierailee kesällä kahdella Ruokakoulu-kesäleirillä. Hän suunnittelee liikunnallista ohjelmaa Porvoon seudun ja Lahden 4H -yhdistysten kesäleireille.

Tiina opiskelee Helsingin yliopistossa ravitsemustiedettä. Hänellä on myös liikunnan ammattitutkinto ja lisäksi hän on kotieläinten ravitsemustieteen maisteri. Tiinalle maito maistuu parhaiten laktoosittoman piimän ja jogurtin muodossa.

– Paras kesävälipala on kuitenkin viili, heti jäätelön jälkeen!

Lisätietoja:

Maito ja Terveys ry, maidon ja ravitsemuksen asiantuntija Tiina Sirkjärvi, maitojaterveys@gmail.com, 050 440 6798