Uutiset

Kouluruokaa ja -maitoa -seminaari 2010

Maito ja Terveys ry järjesti ravitsemuksen/kouluruokailun ammattilaisille maksuttoman Kouluruokaa ja -maitoa -seminaarin tiistaina 28.9.2010 Tampere-talossa. Katso päivän ohjelma tästä. Seminaarin luentolyhennelmät löydät tästä.  Seminaari oli osa Tsemppiä aamumaidosta -hanketta, joka on maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama.

Rasvattoman maidon suosio kasvaa kouluissa

Keväällä 2008 rasvattoman koulumaidon osuus oli jo yli 52 prosenttia. Kevytmaitoa koulujen käyttämästä maidosta oli alkuvuonna arviolta 37 prosenttia ja ykkösmaitoa 9 prosenttia. Täysmaidon osuus pieneni hieman ja oli noin 2,5 prosenttia.

Kansainvälisenä koulumaitopäivänä muistutetaan maidon merkityksestä ravitsemuksesta meillä ja maailmalla. Lue viime vuoden koulumaitopäivän vietosta

Kouluruokailu houkuttelevammaksi yhteistyöllä

Rehtorin, opettajien ja keittiöhenkilökunnan yhteistyö vaikuttaa keskeisesti kouluruokailuun ja sen kehittämiseen. Eri yhteistyömuotoja kannattaa lisätä, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan kouluruokailun rooli on edelleen hyvin irrallinen. Lue lisää

Kolmen aterian koululounas?

Kouluruoka puhuttaa maailmalla lasten lihomisesta huolestuneita. Ovatko kouluissa tarjottavat ateriat terveellisiä? Iso-Britanniassa keksien, kakkujen ja ranskanperunoiden syöminen on koululaisten arkipäivää, ja asiantuntijat käyvät hakemassa Suomesta mallia hyvään kouluateriaan. Miten on muualla? Kussakin maassa koululounas on oman ruokakulttuurinsa mukainen. Esimerkiksi Ranskassa ja Ukrainassa tämä tarkoittaa kolmen ruokalajin maksullista lounasta. Lue lisää

Maito on paras ruokajuoma - Kalifornia aikoo poistaa limsa-automaatit kouluista

Kalifornian osavaltio Yhdysvalloissa aikoo ottaa Maailman terveysjärjestön WHO:n neuvosta vaarin ja kieltää virvoitusjuoma-automaatit kouluissa. Lue lisää

Niukasti maitoa - vähemmän ravintoaineita

Nuorten tyttöjen keskuuteen on syntymässä ryhmä, jolla niukka maitovalmisteiden käyttö on yhteydessä niukkaan energian ja ravintoaineiden saantiin. Matalat kalsiumin ja D-vitamiinin saannit voivat vaarantaa tyttöjen luuston optimaalisen kehityksen kasvupyrähdyksen aikana. Nestemäisten maitovalmisteiden D-vitaminointi ei aina korjaa matalaa D-vitamiinin saantia heillä, joilla maitovalmisteiden käyttö on epäsäännöllistä. Lue lisää CALEX-tutkimuksesta

  Välipalalla on väliä

Jyväskylässä kokeiltiin maksullisen välipalan tarjoamista koululaisille. Oppilaat voivat ostaa jogurttia, viiliä, sämpylöitä, hedelmiä, mehua tai maitoa. Jyväskylän kaupungin ravitsemusterapeutti Arja Lyytikäinen kertoo, että 80 prosenttia oppilaista on toivonut laajempaa välipalatarjontaa kouluissa. Lue lisää

       
  Koulumaidolla kasvuun Kiinassa

Kiinassa on parin vuoden ajan kokeiltu edullisen koulumaidon tarjoamista suurten kaupunkien oppilaille. Nyt ohjelmaa laajennetaan keskikokoisiin ja pieniin kaupunkeihin. Koulumaidon avulla pyritään parantamaan lasten ravitsemustilaa. Lue lisää


Lue lisää koulumaitoon liittyen:  maailmalla tapahtuu, mielipiteitä koulumaidosta, koululaisten suosikkiruoat